Agricola säännöt

February 1, 2021

Agricola on hauska suunnittelua ja logiikkaa vaativa peli, jossa pelaajat pääsevät kokeilemaan maanviljelijän elämää. Pelin kehitti vuonna 2007 Uwe Rosenberg ja se on edelleen varsin suosittu resurssinhallintapeli.

Agricola lautapelin tavoite on yksinkertainen: pelaajien tulisi rakentaa maatilaansa niin, että se alkaa kukoistamaan. Pelaajat joutuvat tekemään töitä, että heidän omistamansa tila kasvaisi ja rikastuisi. Se muistuttaa näin ollen hieman kuuluisaa Monopolia tai jopa Sims-peliä. Agricola sijoittuu 1600-luvulle ja pelin alussa pelaajilla on tyhjä piha, kahden huoneen puumökki ja kaksi perheenjäsentä, mies ja nainen, tekemässä töitä. Toimintoja on alussa varsin vähän: asukit voivat mennä esimerkiksi metsään hakkaamaan puita, tehdä peltotöitä, kylvää viljaa, käydä kalastamassa, tai vaikkapa ostaa eläimiä.

Uwe Rosbergin suunnittelemassa pelissä on suuri määrä erilaisia lisäosia, kuten pieniä esineitä, puita, ihmisiä, eläimiä, ja kortteja: pelissä on huimat 120 korttia. Pelissä on paljon mielikuvituksekkaita ekstroja: 4 maatilalautaa, varastolauta, 2 muunnelmalaattaa, osa-aikatyö-pelilauta, 23 pelto-laattaa, 16 kivihuonetta, 36 ruokalaattaa, 8 ruokalaattaa, 3 ehdotusmerkkiä, 10 tuotelaattaa, 120 korttia (parannuksia, ammatteja, toimintaruutuja, pistevihko, 18 puista lammasta, 15 puista villisikaa, 13 puista lehmää, 30 puista puuta, 23 puista savea, 14 puista ruokoa, 16 puista kiveä, 24 puista viljaa, 16 puista vihannesta, aloittajan nappula, 60 puista aitaa, 16 puista tallia, ja 20 puista ihmistä.

Agricola peli: pelin kulku alusta elonkorjuuseen

Agricola pelin pelaajat etenevät pelissä toimintoruuduille, jotka määrittelevät, mitä toimintoja kukin pelaaja voi tehdä. Toimintoja ovat esimerkiksi kalastaminen ja uusien työntekijöiden palkaaminen. Kun tehtyjä asioita on tarpeeksi, voi pelaaja pikkuhiljaa edetä suurempiin toimiin ja laajentaa maatilaansa. Suunnittelu ja looginen ajattelu on pelissä kaiken a ja o.

Pelaajat kilpailevat keskenään Agricola lautapelin toimintoruuduista ja siitä, kuka pääsee mihinkin ruutuun. Esimerkiksi viljan kylveminen tai lisäavun saaminen voivat olla varsin merkityksellisiä etappeja maatilan rakentamisessa ja kokoamisessa. Vuorojen edetessä pelaajille avautuu uusia toimintoruutuja, jotka auttavat maatilan rakentamisessa ja kehittämisessä. Jops hyvin käy, pelaajat voivat kehittää ja rakentaa maatilaansa nopeastikin parempaan suuntaan- Pelaajat voivat esimerkiksi hankkia lehmiä, sikoja ja lampaita, rakentaa lisää huoneita, tehostaa viljelyä, kunnostaa taloa, hankkia lapsia, hankkia osa-aikatöitä, istuttaa kukkia, ruokkia lampaita, istuttaa vihanneksia, hoitaa peltoja, kasvattaa viljaa, ja tehdä ruokaa. Vain mielikuvitus ja toimintoruudut ovat rajana. Peli vaatii suunnittelua, eli spontaaniutta se ei pelaajiltaan vaadi.

Agricola kestää 14 pelivuoroa. Tästä lukumäärästä pidetään lukua laudalla liikkuvalla nappulalla. Eri pelivuorojen lopussa tulee elonkorjuu. Elonkorjuun aikana pellot kukoistavat ja tuottavat viljaa ja eläimet poikivat. Maatila loistaa komeudessaan ja pelaajilla on mahdollisuus poimia kovan työnsä hedelmät.

Pelin pisteytys ja pelin saattaminen päätökseen

Pisteytyksestä pitää olla tietoinen koko pelin ajan. Sitä ei tulisi jättää loppusuoralle, sillä muuten pisteytettävien asioiden lista voi kasvaa varsin suureksikin, ja loppupisteiden laskemisesta muokkautuu työläs ja aikaa vievä prosessi. Miltei jokaisesta tilansa laatasta ja eläimestä saa pelin lopussa yhden pisteen. Jokaisesta työläisestä saa kolme pistettä. Tietyt rakennukset antavat lisäpisteitä.

Jos Agricola peli etenee kuten pitääkin, pelaajilla on pelin lopussa kukoistavia peltoja, paljon hyvinvoivia eläimiä, lapsia, varallisuutta, ja upea talo. Jos pelaajat epäonnistuvat maatilansa kasvattamisessa ja pelin pelaamisessa, he asuvat edelleen ankeassa, rapistuneessa puuhökkelissä ilman eläimiä, lapsia ja viljavia, reheviä peltoja. Maatila on samanlainen kuin pelin alussakin, eikä edistystä ole tapahtunut.

Agricola peliä voi pelata jopa yksinkin, jos siltä tuntuu. Yksin pelaaminen voi joskus tuntua vähän tylsältä ja peli soveltuukin kuitenkin parhaiten ryhmäpeliksi pelattavaksi 3-4 hengen kesken. Kyseessä on varsin hauska ja viihdyttävä peli, joka sopii etenkin pelaajille, jotka pitävät rakentamisesta, suunnittelusta ja resurssienhallinnasta. Vaikka kaikki Agricola pelin pelaajat keskittyvät omien maatilojensa rakentamiseen ja siitä huolehtimiseen, pelaajat kilpailevat samoista raaka-aineista ja lisäosista. Peli ei vaadi kamppailua tai dramaattista taktikointia muita pelaajia vastaan, mikä tarkoittaa, että se ei sovi kaikista kilpailuhenkisimmille pelaajille ja pelaajittarille. Maatilan rakentaminen ja tilasta huolehtiminen on hauskaa puuhaa, johon voi helposti vierähtää tunti jos toinenkin. Agricola peli saavutti varsin suuren suosion heti alussa, ja suosio näyttäisi jatkuvan edelleen.